Virheellinen Perintö

Olen puhunut ja kirjoittanut paljon lymfaturvotuksesta, käsi kivuista ja kuinka sen kanssa voi elää ja kuinka sitä voi hoitaa. Tällä hetkellä itselläni tämä on se suurin vaiva joka seuraa läpi elämän. Olen kertonut eri hoidoista mitä olen kokeillut, sekä menetelmistä, mitä voi tehdä turvotuksen helpottamiseksi. Erään henkilön pyynnöstä kirjoittelenkin nyt omia mielipiteitä tukihihoista ja mitä kokemuksia minulla on kertynyt niistä.

(Pieni ihminen isossa maailmassa)

Pää asiallinen hoitomuoto (ei kokeilu astella oleva) on tukihiha. Kyllä, se kirottu tukihiha. Itse taistelin pitkään sen pitämistä vastaan, pidin hihaa vain kuntoillessa. Kipujen pahentuessa jouduin nöyrtymään ja nyt pidän hihaa käytännössä päivittäin. Monia hihan pitäminen harmittaa. Jotkut valittavat, että joutuvat pitämään hihan kanssa pitkähihaista paitaa ja kesällä on epämukavaa olla, kun ihmiset tuijottavat. Hiha voi myös tuntua tukalalta ja kesällä kuumalta ja hiostavalta. Onhan se hiostaminen totta, mutta jotain tuijottamista en kyllä ymmärrä. Olen salilla hihan kanssa niin puserossa kuin t paidassa ja myös kaupungilla liikkuessa sitä hihaa joutuu pitämään. Eipä ole kukaan tuijottanut tai tullut sanomaan mitään. Sitä paitsi, luulisi, että ohikulkijoita joku hiha ei paljoa kiinnosta, kun ei se paikallinen juoppo paskat housuissa tai huonosti käyttäytyvä nuoriso kiinnitä kenenkään huomiota. Suosittelen siis unohtamaan kaikki tuijottelut! Ja kun se hiha todellakin auttaa näihin todella ikäviin vaivoihin!

Minulla on ollut nyt 4 eri hihaa käytössä. Niistä 1 on osoittautunut toimivaksi ja päätynyt ns. työjuhdaksi omassa käytössä. Aloitetaan kuitenkin hihan pukemisella. Ikävää hommaa. Ei meinannut tulla mitään ensi kokeilulla, eikä meinaa tulla edelleenkään mitään. Olenkin päätynyt käyttämään ns. pukijaa, joka on ollutkin minulle pelastus. Hihan pukeminen sujuu todella nopeasti ilman suurempaa draamaa. Suosittelen kaikille tutustumaan siihen.

No sitten niihin hihoihin. Jaetaan ne nyt karkeasti kahteen kategoriaan. Laakakudottu ja pyöräkudottu. Käsittääkseni laakakudotussa hihassa on aina saumoja, kun pyöräkudotussa ei ole. Tämä voi jo olla joillekkin se ratkaiseva tekijä, sillä saumat voivat puristaa vääristä kohdista ja jopa hiertää kättä, joka ei ymmärrettävästi ole hyväksi. Yleisesti Suomessa käytettyjen hihojen valmistajat: Mediven, Venosan, Lymed, Juzo, Jobst. Huomioikaa, että kaikkia hihoja ei ole jokaisessa paikoissa saatavana.

Venosan

Pyöräkudottu, todella yleinen tukihiha. Hyvä pitää, mutta ongelma on se, että hiha on suunniteltu pidettäväksi kompressio hanskan kanssa. Näin ollen, siinä on peukaloholkki, joka ilman hanskaa hiostaa todella ikävästi. Minä, niin kuin moni muukin, en välitä hanskan pitämisestä yhtään, sillä se on todella sitovaa, et voi oikein mitään askarteita tehdä hanska kädessä. On ehdotettu jotain pumpulin työntämistä peukaloholkkiin, mutta jos kerran ihmiset tuijottavat sinua kadulla hihan kanssa, niin miten niiden tuijotusten kanssa käy, kun hihan lisäksi pumpulit törröttävät ja putoilevan kämmenestä. Edelleenkin hiha on käytössä ja hiostaa kyllä peukaloa. Olenkin pitänyt sitä ns. arkihihana, kun voin korjata hihan asentoa ja holkkia ja näin estää tuon hiertämisen. 2 kpl. löytyy kotoa.

Mediven

Työjuhta ja kaikista eniten käyttämä. Hiha on laakakudottu ja todella jäykkä. Tämä kuitenkin on toiminut etenkin treeneissä ja hihan suuri etu on se, että peukalolle on oma "sormikas". Tarkasti asetettava, jotta saumat ja ompeleet ovat juuri oikeilla paikoilla. Aluksi saattaa tuntua todella hiostavalta ja materiaali ei tunnu olevan kovin hengittävä. Kuitenkin parempi kuin kipu ja turvotus. Omasta Mediven hihasta rupeavat jo ompeleet hiukan ratkeilemaan. Jos seuraava hiha kokeilu epäonnistuu, niin todennäköisesti Mediven tulee olemaan se, mitä käytän. Olen myös ajatellut pitää Mediven hihaa pelkästään treenejä varten tuon jäykkyyden takia.

Lymed

Laakakudottu hiukan omalaatuisesta, todella kevyestä materiaalista. Kaikista huonoin hihoistani, ei ole ollut kuin ihan muutamia kertoja käytössä. Silikoni reunus, mikä pitää hihan paikoillaan on todella pehmeä, eikä pidä hihaa paikoillaan ja näin hiha valuu alaspäin. Saumat ovat myös todella paksut ja painavat ihoa ikävästi ja niiden asettaminen paikoilleen on todella vaikeaa, kun tuntuu, että hiha on koko ajan väärällä paikalla. Positiivisena myös tässä hihassa on peukalolle oma sormi, eikä siis holkkia.


Kaikki edellä mainitut hihat ovat paineluokkaa 2. Minun hihat ovat ihan ensimmäistä Venosania lukuun ottamatta mittatilaustyönä tehtyjä, sillä minun käden mitoille valmista suoraan hyllystä hihaa ei löydy. Seuraavaksi olen ajatellut kokeilla Juzo hihaa, josta olen kuullut positiivisia kommentteja. Todennäköisesti hankin myös varalle uuden Mediven hihan ja mahdollisesti pidän sitä treeneissä ja Juzoa sitten ns. arkikäytössä.

Lyhyesti mainitsen, että hihan lisäksi käyn lymfa hieronnassa, josta omasta mielestäni olen saanut apua. Suosittelen myös lämpimästi liikuntaa, sillä omien kokemusten mukaan liikkuminen ja kehon pitäminen kunnossa edes auttaa lymfa vaivoissa. Kokeilkaa mikä toimii teillä parhaiten. Eräs ihminen kertoi juoksun auttavan häntä, kun taas kävelyn jälkeen käsi kerää nestettä. Kävelyssä kun käsi roikkuu alaspäin. Älkää kuitenkaan seuratko suoraan omaa esimerkkiä ja rynnätkö salille painoja nostamaan. Tämän on tapahduttava todella rauhallisesti ja omaa kehoa kuunnellen. Itse kerkesin useamman vuoden käymään melko tosissani salilla ja tunnen oman kehoni ja rajani melko hyvin. Muistakaa myös, että kun palasin treeneihin leikkauksen jälkeen, niin tuntui, että en olisi harrastanut mitään liikuntaa elämäni aikana. Pikkuhiljaa siitä se on taas lähtenyt. Älkää myös hyvät ihmiset hävetkö, jos ette ole salin kovimpia tai vahvimpia ja joutuu treenaamaan "lasten" painoilla. Kyllä siellä ymmärretään, että erilaisilla ihmisillä on erilaisia vammoja ja jokaisella on ne omat tavoitteet. Toivottavasti tämä teksti aukaisi näitä asioita ja auttaa niistä askarruttaneita ihmisiä. Onnea ja menestystä.

Kommentit ja kysymykset tervetulleita! Muistakaa myös seurailla Instagramissa ja Twitterissä sekä käykää vierailemassa www.eriksiekkinen.com ja kurkatkaa parhaat kuvani! Kiitos!

PS. Akuutti haastatteluni on vielä 3 viikkoa nähtävissä Yle Areenassa: Yle Areena Akuutti 16.03.15

Vihaajat vihaa

Esitetyt mielipiteen ovat omia mielipiteitä, eivätkä edusta minkään virallisen tahon mielipiteitä. Jos masennut negatiivisista asioista, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän!

Palatakseni vielä edelliseen blogitekstiin, aikomukseni ei ollut varsinaisesti tuomita lääkeyhtiöitä, jos joku sen käsityksen sai. Toki lääketeollisuus on kiistanalainen ja puhuttava ala ja siitä voi käydä eettistä keskustelua vaikka kuinka, on puolestapuhujia kuin myös kritisoijia. Se ei kuitenkaan ollut varsinaisesti blogin aihe. Tärkein kysymys, mikä taisi sitten jäädä tekstistä pois oli: Miksi juuri minulle tarjotaan juuri näitä hoitoja, kuka on määrittänyt, että juuri sytostaatti X on parempi kuin sytostaatti Y? Heräsikin tällainen kysymys: Kun parannuin edellisestä syövästä, niin oliko se sytostaattien, sädehoidon, niiden molempien yhteisvaikutus vai joku muu? Leikkaus nyt on itsestäänselvyys, tosin olen kyllä kuullut myös ihmisistä, jotka kieltäytyvät leikkauksesta. Ok, aiheesta ohi. Jos huomaatte, niin tilastot esitetään yleensä 5 vuoden elossa olo lukuna. Entä 15 vuotta? Huomioikaa, minulla ensimmäisen ja nykyisen syövän välissä on 20 vuotta, joten arvioisin kyllä, että olin täysin parantunut! Mutta silti, hoitavatko nykyiset hoidot syöpää vai lykkäävätkö ne vain loppua ja selviytyminen on sattumaa? Onko teillä vastauksia, minulla niitä ei ole...

(Pysähdyksissä)

Satuin törmäämään juttuun Eijasta. Eija oli sairastanut rintasyövän ja myöhemmin hänellä oli todettu syövän uusiutuminen ja leviäminen muualle kehoon, mm maksaan. Eija oli pyytänyt tarkemmat pään kuvaukset, sillä hän oli lukenut, että rintasyöpä leviää helposti aivoihin. Pirun bloggarit, saavat ihmiset ajattelemaan kaikenlaista kirjoituksillaan, pysyisivät hiljaa ja lakkaisivat levittämästä tietoa...siis pelkoa! Eijalle tehtiin TT kuvaus, mutta erillistä pään magneettikuvausta ei suostuttu tekemään, sillä Eijalla ei ollut oireita esimerkkinä kaksoiskuvat, tuntohäiriöt tai vapina. Myöhemmissä tutkimuksissa Eijalla todellakin oli syöpäpesäkkeitä aivoissa, joita ei näkynyt TT kuvassa! Eija ei voinut kääntyä yksityiselle puolelle, sillä hinnat olivat liian korkeat. Hän kääntyi yritykseen, joka tarjoaa hoitoja ulkomailla. Nyt Eija on hoidettavana Intiassa.

Yle areena A-Studio

Oliko Eijalle oikea vaihtoehto lähteä Intiaan. En tiedä, luin kommenteista, että jos on aivoissa syöpää, niin ihmistä ei enää hoideta??? Mikä pisti silmiin, oli A-studion kehno keskustelu riihi. Suurin osa keskustelusta jauhoi siitä, kuinka epähygieenistä Intiassa on. Aijaa, no tyhmänä en tuota tiennyt... Entäpä se, minkä takia henkilö ylipäätänsä lähtee Intiaan hoidettavaksi? Mikä sai hänen uskonsa kunnalliseen hoitoon niin huonoksi, että hän lähti? Vastaus, minkä minä kuulin oli se, että Suomessa kaikissa sairaaloissa on tarjolla kaikki mahdolliset hoidot, lääkkeet ja tutkimukset ja kommunikaatiossa on ollut omat haasteet tässä tapauksessa. No niinhän Eija tuossa videossa kertoi, että hänelle ei myönnetty tarvittavaa tutkimusta, koska ei ollut oireita. Ok, selvä vastaus ja ihan oikea, mutta miksi keskustelu ei jatkunut kommunikaatio ongelmista? Mitä tapahtui, kuinka se olisi voitu välttää? Esiintyykö näitä kommunikaatio ongelmia enemmänkin? Mitä Eija olisi voinut tehdä tässä tilanteessa, jotta hän olisi välttänyt Intiaan lähdön? Onko Eija vain hankala potilas? Toivotan Eijalle koko sydämestä kaikkea hyvää ja voimia taisteluun. Toivottavasti asiat järjestyvät hänelle parempaan päin!

Miksi tämä koskettaa minua on se, että olen kokenut vastaavaanlaista. Kun minulla todettiin rintasyöpä, niin lääkäri määräsi suoraan leikkaukseen rinnanpoisto ja kainalon tyhjennys/imusolmukkeiden poisto. Minulla oli kuitenkin Ultraääni tulokset, joissa näytti, että imusolmukkeet on terveet. Jos UÄ näyttää imusolmukkeiden olevan terveet, niin tehdään vartijasolmuketutkimus:

"Kainalon tyhjennyksessä käden imunestekierto häiriintyy ja osalla potilaista käsi pyrkii turpoamaan myöhemmin tämän toimenpiteen seurauksena. Tämän välttämiseksi on kehitetty ns. vartijasolmuketekniikka. Se on menetelmä, jonka avulla voidaan leikkauksen aikana tunnistaa se imusolmuke tai ne imusolmukkeet, joihin imuneste rinnasta ensimmäiseksi kulkeutuu. Tämä tai nämä imusolmukkeet kuvaavat koko kainaloimusolmukealueen tilaa erittäin hyvin. Poistamalla ja tutkimalla vain vartijasolmukkeet voidaan välttyä koko kainalon tyhjennykseltä, jos vartijat ovat puhtaat kasvainkudoksesta"

"Ennen kainalon imusolmukkeet poistettiin kaikilta naisilta. Tämä heikensi potilaan myöhemmän elämän laatua. Tyhjennetty kainalo altistaa tulehduksille ja käden turpoamiselle. Nykyisin vartijasolmuketutkimuksen ansiosta noin 60 prosenttia naisista välttyy kainalon tyhjennykseltä leikkauksen aikana. Tyhjennys tehdään silloin, kun vartijasolmukkeissa on merkkejä syövästä."

Hoitava lääkäri kuitenkin kielsi minulta tutkimuksen, sillä hänelle tämä ei ollut käytäntö ja todennäköisesti kainalo jouduttaisiin tyhjentämään. Kenen mielestä todennäköisesti? Yrittäessäni selittää, että en halua tyhjentää kainaloa ilman selvää syytä tyhjennyksen aiheuttaessa ongelmia elämänlaadussa, lääkäri tokaisi: Olet nuori ja mies, selviydyt kyllä! Enpäs tiennyt, että hoitoihin ja tutkimuksiin vaikuttavat ikä ja sukupuoli. Kun jatkoin kyselemistä, sain uhkauksen: Jos en suostuisi leikkaukseen ja jatkan valittamista, hän siirtää minut jokaisen jonon hännille, jotta hoitoni kärsisivät mahdollisimman paljon! Rikkaiden vaiheiden kautta päädyin toiseen hoitopiiriin ja tietysti toiselle lääkärille, joka suoritti tutkimuksen ilman yhtään vastalausetta, päinvastoin viesti oli selvä, minun tapauksissa, jossa UÄ ei näytä mitään tutkimus tehdään. Valitettavasti syöpä oli jo levinnyt kainaloon, sitä ei vain näkynyt UÄ:ssä. Mutta yhtä hyvin kainalo olisi voinut olla terve. Tällaisista tapauksista jää huono kuva terveyden huollosta. Ymmärrän toki, että kyseessä oli yksi johtavassa asemassa oleva lääkäri ja se ei tarkoita, että Suomen syöpähoito on paska! Eikä se tarkoita, että jokainen lääkäri on mulkku, joka ajattelee vain etelän golflomaa ja uutta Mersua. Minua hoitanut sairaala, sen hoitohenkilökunta ja erityisesti hoitava lääkäri sekä fysioterapeutti olivat parhaita mitä voin kuvitella! En voi moittia heitä mistään, ainoastaan kehua ja olla ikuisessa kiitollisuuden velassa heille! En vaihtaisi heitä mistään hinnasta ja toivon heille täydestä sydämestä kaikkea hyvää! Se, mitä teen on, että varoitan jokaista tuntemaani ihmistä tästä lääkäristä, joka selvästi nauttii ihmisten halventamisesta! Vuoden 2014 alusta ihminen ei ole sidottu paikkakuntaansa vaan voi hakea hoitoa valitsemastaan hoitopiiristä! Arvatkaa minne menen hoidettavaksi, jos tarve sitä vaatii?

 

(Ikuinen Ruusu)

 

Kaikille rauhallista joulun aikaa ja menestystä elämässä!

Lukekaa, jakakaa, kommentoikaa!

Läheiset ja ei niin läheiset

Seuraavat mielipiteet ovat omia, eivätkä edusta Suomen Syöpäliiton, lääkärien tai ammatti psykiatrien mielipiteitä!

Taas kerran kiitokset kaikille kommenteista ja osallisestumista!
Muutama sana minusta. Jos joku ihmettelee tyyliäni, niin olen lapsena sairastanut erään toisen syövän, jonka takia suhtautuminen sairastumiseen voi olla erilainen kuin ensimmäistä kertaa sairastuvalle. Haluan kirjoittaa mahdollisimman suoraan ja realistisesti ilman kierto ilmauksia. Suorat sanat!

Päivän aiheeseen, joka on ihmiset, perhe, ystävät ja tuki. Tämähän koskettaa niin miehiä kuin naisia, nuoria ja vanhoja, meitä kaikki sairastuneita. Minua järkytti kommentti, jossa kerrottiin henkilöstä, joka salaili sairautta jopa perheeltä. Kyllä, syöpää hävetään, toisia enemmän ja toisia vähemmän. Se muuttaa minäkuvaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Jo itse sana syöpä on negatiivinen, mielikuva tulee kehon sisällä olevasta syöpäläisestä. Kuinka inhottavaa! Joku voi ajatella, että salaamalla totuuden suojelee läheisiään ja sairastuminen voi aiheuttaa jopa syyllisyyttä. Joiltain osin totta. Joku voi olla syystä tai toisesta yksinäinen, eikä kertomisesta tarvitse huolehtia ollenkaan. Kyllä, syöpää sairastetaan yksin. Mutta veikkaan, että läheisten tuen kanssa se on helpompaa. Ja fakta on, että jossain vaiheessa tarvitsee apua joltakin.

Keneltä tukea voi pyytää? Perheeltä, ystäviltä, työkavereita, vierailta ihmisiltä, vertaistuesta? Entäpä uskaltaako mies, joka sairastuu rintasyöpään kertoa siitä? Kuinka perhe kestää sen? Ystävät, pysyvätkö he tukena nyt kun arki määrittyy sairauden mukaan? Työkaverit, nauravatko he minulle, pitävätkö he minua miehenä, nyt kun sairastuin naisten syöpään? Kuinka käyn yleisissä tiloissa, kun kaikki tuijottavat? Mitä nuori nainen tuntee, kun minä kuva muuttuu hetkessä ja samalla nyky yhteiskunnan ulkonäkö paineet ovat entistä enemmän painamassa? Entäpä mahdollinen kumppani, kuinka hän kestää sairastumisen? Tunteeko mahdollinen tyttö/poika kaveri tai puoliso vetoa minuun? Olenko sama ihminen hänen silmissään? Voinko puhua hänen kanssaan? Entäpä uusien suhteiden luominen, kuinka uskallan toimia, kuinka voin olla kenenkään kanssa intiimisti ja esitellä kehoani ja tuntea nautintoa nyt kun tunnen olevani rikkinäinen, ruma, huono ihminen...

Suurin osa edellä mainituista peloista on omia ennakkoluuloja. Valitettavasti osa on myös totta. Ihmisiä on kaikenlaisia ja ennakkoluuloja on monenlaisia. Maailma on julma syöpään sairastunutta kohti. Ihmiset, joita luulet ystäviksi ja läheisiksi voivat paljastua olevansa jotain ihan muuta. Henkilö, jota pidit läheisenä onkin ollut kanssasi vain saadakseen hyödyn sinusta. Nyt kun olet sairas, eikä sinusta ole hyötyä vaan päinvastoin sinä tarvitset tukea ja apua niin tämä läheinen henkilö ei enää välitäkkään sinusta. Läheisten ihmisten tunteettomuus ja välinpitämättömyys ovat pahimpia. Jotkut eivät vain tiedä kuinka suhtautua sairastuneeseen ja sen takia he etääntyvät. Toisaalta henkilö, keneltä et ehkä odottanut tukea voi osoittaa suurta tukea, apua ja lohtua hädän hetkellä.

 

Toki myös vieraat ihmiset voivat olla erittäin loukkaavia. "Mitä syntiä tuokin on tehnyt kun sairastuu noin nuorena? Kuinka mies voi sairastua naisten syöpään? Varmaan ottaa niitä steroideja, kun kaikki kuntosalilla käyvät niitä ottavat, siitä sait!" Kommentti, joka aikoinaan järkytti minua liittyi valitettavasti syöpään menehtyneeseen kehonrakentajaan, ja tuli työ tutun suusta: "Sitä ne lääkkeet aiheuttaa, sai mitä tilasi!" Just, teki mieli nousta pystyyn ja lyödä kyseistä sankaria päin näköä. Kyllä, ei ne urheilijoiden lääkkeet edistä terveyttä, mutta ei tuollaista voi mennä sanomaan. Kenties, jos sanoja olisi tiennyt, että olen joskus sairastanut syövän, niin olisi jäänyt kyseinen kommentti vain aivopieruksi. Entäpä ulkonäkö paineet ja muiden suhtautuminen sinuun? Voin vain kuvitella miltä naisesta voi tuntua mennä uimarannalle ja olla katseiden alla. Vaikka ihmiset eivät edes tarkoita pahaa, niin kyllä se ahdistaa. Jopa niinkin arkinen asia kuin kaupassa käynti saattaa tuntua ahdistavalta. Tutustuminen uuteen ihmiseen ja suhteen aloittaminen voi olla mahdottomuus. Romanttiset ja intiimit hetket voivat olla kynnyskysymys. Kuvittele kuinka syöpään sairastunut ihminen riisutuu ja toinen vain tuijottaa arpiasi tai kenties vain lähtee pois, kun ei voi olla kanssasi ja tuntee inhotusta sinua kohtaan. Tosin ehkäpä et halua olla tälläisen ihmisen kanssa ja hän ei edes ansaitse sinua! Kehoitan kaikkia olemaan vahva ja keskittymään positiivisin asioihin, eikä tyhmiin ja tietämättömiin ihmisiin.  Helpommin sanottu kuin tehty!

"Kaupassa käydessäni keski ikäinen pariskunta tuijotti suu auki, kun jonotin kaljupäisenä kassajonossa. Katsahdin heihin ja kysyin suoraan: tunnemmeko jostain?  Kun sama möllötys jatkui, totesin että: BÖÖ, tältä näyttää kolmekymppinen syöpäpotilas. Kannattaa laittaa suut nopeasti kiinni, ettei kärpäset lennä sisään."  (tuntematon kirjoittaja julkaisusta nuoren syöpäpotilaan selviytymisopas, Suomen Syöpäpotilaan ry, Redifina 2012)

Perheeni ja läheiseni ovat olleet mukana alusta asti ja auttaneet parhaansa mukaan, kiitos heille! Sukulaisille joiden kanssa en ole läheinen en puhunut mitään. Tietysti huhut kiertävät, mutta en ole jaksanut kiinnostua kertomisesta. Muutamalle ystävälle olen kertonut tilanteestani, jotta eivät ihmettele. En ole kuitenkaan käynyt osoite kirjaa läpi ilmoittaen sairaudestani kaikille. Tosin sosiaalisessa mediassa muutaman päivityksen jälkeen osa ystävistä ovat tietoisia, ainakin he, jotka seuraavat päivityksiäni. Palaute ja viestit ovat olleet erittäin positiivisia.  Muutamalta henkilöltä en odottanut  yhteydenottoa ja heiltä tulikin paljon sympatiaa. Vaikka en ole kaikista sosiaalisin, niin kyllä lämmitti sydämessä. Töissä puhuin oman vuoron ihmisille. Aluksi ajattelin salata asian, muutin mieleni ja sen jälkeen olen avoimesti kertonut tilanteesta, jakanut tietoa ja varoittanut kuinka salakavalasti tauti voi iskeä. Tieto sairastumisesta tietysti levisi nopeasti, ei sitä voi salata, kun vähän väliä olet lääkärissä. Mutta olen saanut vain hyvää palautetta ja hyviä toivotuksia. Kukaan ei ole ihmetellyt, kuinka sairastuin miehenä naisten syöpään!

Muistutan vielä, että asioista kannattaa jutella suoraan. On päiviä, jolloin läheiset tuntuvat ärsyttävän. On päiviä, jolloin tuntuu, että ilman läheisten tukea ei jaksaisi. Joskus samat kysymykset "kuinka voit ja miten menee" ärsyttävät. Ei se syöpä tai olo päivässä parane, vaikka olisi hieman parempi päivä menossa. Mutta sairastuneen on joskus myönnettävä tarvitsevansa apua ja tukea. Uskalla siis pyytää ja vastaanottaa apua. Tämä koskee niin henkistä kuin fyysistä apua arkipäiväisissä tilanteissa ja asioiden järjestelyssä. Joskus jopa apu arkipäiväisissä asioissa voi tuntua paremmalta kuin henkinen apu!

Läheiset, jos ette tiedä, miten auttaa, niin jo se että on vierellä riittää pitkälle! Ja helvetti, kysykää ja ennen kaikkea puhukaa, ette tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja saatteko siihen enää mahdollisuutta myöhemmin!

Päivittelyä minun tilanteesta. Dreeni otettiin pois reilu viikko leikkauksen jälkeen. Helpotti liikkumista, tosin nyt kerääntyvä kudosneste täytyy poistaa punktiolla. Ei tunnu miltään, tosin olen kuullut, että jotkut eivät pysty katsomaan, samalla lailla kuin ei pysty katsomaan verikokeen ottoa.  Silloin tietysti kannattaa katso muualle. Rinta ei ole ollut kipeä, mitä nyt hieman arpea kiristänyt. Arpeen olen jo pikku hiljaa tottunut, eihän se ole kuin yksi arpi lisää muiden joukossa. Enemmän minua on vaivannut kädessä, olkapäässä ja kainalon alla esiintyvä turvotus, joka häiritsee ja esimerkiksi edellisessä blogissa esitetty liikesarja tekee kipeää ja tuntuu, että käden liikematkat vain pienenee. Kädessä esiintynyt vaihtelevasti polttelua, välillä tuntunut kihelmöintiä. Kainalon alla oleva turvotus häiritsee, että esim. nukkua joutuu selällä tai varovaisesti terveellä kyljellä. Kyseessä on jonkinlainen tulehdus rasvakudoksen, tosin ymmärtänyt, että se on kestänyt poikkeuksellisen kauan, leikkauksesta kun on pian kulunut pari viikkoa. Vielä ei kuitenkaan tehdä mitään. Antibiootteja menee vielä muutama päivä, samoin veren hyytymistä estävää lääkettä. Särkylääkkeitä olen ottanut ennen nukkumaan menoa, tosin sain suosituksen nauttia niitä ja mieluummin sitten rohkeammin tehdä liikkuvuus harjoitteita.

Ulkona olen käynyt säännöllisesti. Ensimmäisellä kerralla, neljäntenä päivänä leikkauksesta tunsin olevani väsynyt ja lenkki mitä tein ennen palauttavana tuntui nyt tupla matkalta. Siitä kuitenkin nautti, kun vihdoin pääsi ulos. Nyt olen käynyt joka päivä lenkillä ja olen yrittänyt liikkua niin paljon kuin jaksan. Pukeutuminen on edelleen hiukan hankalaa turvotuksen takia, mutta minkäs voit. Samoin esim. auton oven aukaiseminen voi tuottaa hankaluutta, vieläpä jos auto seisoo ylämäkeen. Näillä kuitenkin mennään. Ei kannata valittaa, sentään kaikki kuitenkin toimii. Kaikkea voi sattua!

Lukekaa, kommentoikaa jakakaa ja pitäkää huoli itsestänne!

PS. Kevennyksenä, tässä on ala asteella tekemäni rasia. Nyky tilanteessa voin samaistua siihen: Rujo, hiukan kärsinyt ja epäsymmetrinen, mutta hyvin palveleva ja kestävä :)