Sivut

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuulumisia

Piti julkistaa hieman pidempi blogi, mutta selkä, niska ja hartiakivut ovat varsin tehokkaasti syöneet kirjoitusinnon, joten hieman suppeampi blogi tänään kuulumisista. Ensi kerralla taas hieman pohdiskelevampaa tekstiä.

 
Nyt siis leikkauksesta jo kulunut pian 4 viikkoa. Olo on jatkanut hitaasti kohenemista. Punktiossa ja fysioterapeutin juttusilla tullut käytyä nyt n. kerran viikossa. Kudosnesteen eritys rinnan alueella selvästi vähentynyt, viiden päivän aikana sitä oli tullut 70 ml, kun alkujaan sitä tuli 100ml päivässä! Myös käden liikkuvuus on parantunut koko ajan. Sain myös fysioterapeutilta kehua, kyllä minusta vielä jotenkin toimiva saadaan. Säryt edelleen jatkuneet, vaikka turvotus onkin hieman laskenut lisää. Sama veto hauiksessa, sekä yleinen särky kädessä tuntuvat jo melko rutiinilta. Fysioterapiassa käynti saa kyllä lymfa nesteet hyvin "kiertämään", tosin sattuu kyllä melkoisesti. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka käsi oikein rusahteli sitä hierottaessa. Hyvä, lymfa neste etsii siis uusia kulkureittejä. Särkylääkkeitä syönyt aamuin ja illoin, eli vähän! En ole sinut niiden kanssa. Omasta mielestä paras keino on tehdä annettuja liikkuvuus/venyvyys harjoituksia, joita esittelin blogin alussa. Ne ovat tuntuneet kaikkien parhaimmalta avulta ja nyt niistä on jopa oppinut nauttimaan, kun saa hyvin venytettyä ja aukaistua rinnan ja hartian. Jatkan tunnollisesti niiden tekoa.

Huonona asiana mainitsen selkä, niska ja hartia kivun. Johtuuko sitten huonosta nukkuma asennosta, kyyryssä istumisesta vai huonosta asennosta, kun rinta tahtoo painua kasaan ja hartiat tulla eteen arven kiristyksen takia? Ne hartiat, muistakaa pitää hartiat takana ja lapaluut vedettynä yhteen, ryhti suorana! Nukkuminenkin tietysti ikävää, kun suurimman osan ajasta joutuu olemaan selällä, tai varovaisesti terveellä kyljellä. Näihin liittyvänä olen nyt kokeillut lattialla makaamista, noin 20 minuuttia kerralla. Tuntuisi suoristavan selän melko hyvin. Kovaa treenatessa, kun oli selkäkipua, niin tein tätä myös. Kaikkein parasta olisi tietysti hierojalla käynti tai "putkirullaus" (googlettakaa), mutta vielä ei näitä voi käyttää, sen verran hauras olen.

Ne keitä kiinnostaa hieman lääketieteellisempi asia, niin tulokset olen saanut käsiini. Syöpä oli siis Duktaalinen Karsinooma. 70% rintasyövistä on tätä. Eli ei mitään poikkeavaa. Kokoa oli n. 2,5cmx2,5cm. Ei mitään ihmeellistä, eli ei ole eroa onko mies vai nainen, rintasyöpä on samanlainen! Kainalon imusolmukkeista kolmessa oli jo syöpää. Sen takia siis oli suoritettu kainalon tyhjennys ja imusolmukkeiden poisto.

Aion erikseen kirjoittaa tulevaisuudessa hieman tarkemmin ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeistä aikaa käyttäen enemmän lääkennällisiä termejä ja selostaen enemmän vaiheita, jotta ei jäisi epäselvyyttä miten tarkalleen pääsin taudin jäljille ja miten sitä on hoidettu, jos nyt joku sairastunut mies ihmettelee, kuinka asia etenee. Ja ensi kerralla siis pohdiskelevampaa asiaa...


(Jopa myrsky voi tuoda jotain kaunista esille)
 

Lukekaa, kommentoikaa ja jakakaa. Kiitos!

6 kommenttia:

  1. Moro!

    Kyllä on sulla varsinainen "talvisota", mutta jos saan sanoa toisenlaisen liikuntakykyä kiusaavan sairauden omistajana, että painetaan menemään. Ja hyvä selustatuki on parasta tässä kaikessa. Jatkamme, saamme elää ;)

    Johannes tervehtii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ehkä talvisotaan tai mihinkään sotaan tätä tilannetta vertaisi, mutta olet oikeassa, painettava menemään se on. Kaikkea voi sattua, tilanteista on vain osattava selviytyä.

      Poista
  2. Kiva oli löytää blogisi. Täällä 34 v triplanegatiivista rintasyöpää sairastava pienen pojan äiti. Kiinnostaisi tietää, oliko syöpäsi hormonipositiivinen tai voiko se miehellä edes olla? Omassa blogissani jaan mm. ruokavalioon liittyviä vinkkejä uusiutumisen ehkäisemiseen, jos pienet tai isot elämäntapamuutokset kiinnostavat. Tsemppiä tuleviin hoitoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on hormonipositiivinen, ei vaikuta sukupuoli. Jos olen ymmärtänyt oikein edes oman kehon hormonitoiminta ei tuohon positiivisuus/negatiivisuuteen vaikuta, voin toki olla väärässä. Kirjoittelen sitten myöhemmin lisää tuloksista ym. hoidoista tarkemmin. Mielenkiintoinen blogi sinullakin, mitä nyt kerkesin katsomaan, menee kyllä seurantaan. Oma ruokavalioni on ollut proteiini rikasta saliharrastuksen takia ja jatkuu kyllä edelleenkin, tosin tietysti kun tarve ei ole niin suuri, niin annoksetkin pienentyneet.

      Kiitos tsempistä ja sinulla myöskin sekä tietysti intoa kirjoittaa blogia, on hieno asia, että joku kirjoittaa asiaa myös ravinnosta ja herättää keskustelua siitä. Vaikka sitä ei myönnetä, niin varmasti vaikuttaa syöpään, halusi sitä tai ei.

      Poista
  3. Moikka Erik! Hyvät uutisethan on, että VAIN kolmessa imusolmukkeessa ja hormonipositiivinen!!! se on hyvä, siihen on tehokas hoito! :) Tsemppiä kovasti sinne!! muista jumpata ja venytellä kättä!! mulla alko imusuonet kiristelemään aika pahasti leikkauksen jälkeen (kainalon tyhjennys tehtiin mullekin)..mutta säännöllinen ramppaaminen fysioterapeutilla sai homman kuntoon. Onneks sulla on tuo liikuntaharrastus taustalla, niin kuntoudut kyllä varmasti äkkiä... mutta muistan kyllä kuinka hanurista oli nukkuminen alkuunsa, kun ei voinut nukkua vatsallaan, kun silleen kuitenkin aina ennen on nukkunut.

    Pikaista toipumista ja tsemppiä tulevaan. Oliks muuten her2 nega vai positiivinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli nyt ymmärsin tuon her2, niin oli negatiivinen. Eli ei tule täsmä lääkitystä. Ja totta, 3 solmuketta on hyvä, mutta tietysti pienen pieni toivo oli, että kainalo olisi ollut puhdas ja olisi säästynyt tyhjennykseltä, mutta näillä mennään. Eihän tässä nyt sentään kättä ole kokonaan viety :)

      Kiitos kovasti kannustuksesta! Aina mukava kuulla positiivisia kommentteja!

      Kyllähän sitä tottuu kaikkeen, onhan niitäkin, ketkä joutuvat nukkumaan selällä useita kuukausia esim. olkapää leikattu ym. Ja olet ihan oikeassa, venyttely ja jumppaaminen auttavat, samoin fysioterapeutti. Varovainen on tietysti oltava, kun välillä tekisi mieli tehdä kunnon aggressiivinen lihas venytys mitä salilla tuli tehtyä sarjojen välissä, mutta täytyy muistaa, että maltti on valttia. Tietysti sitä on vain malttamaton, kun kuukausi tekemättä oikeastaan mitään rupeaa jo tuntumaan, Pääsisi edes vähän pumpattua lihaksia :)

      Kaikkea hyvää myös sinulla ja tervetuloa kommentoimaan lisää :)

      Poista