Sivut

perjantai 12. joulukuuta 2014

Näin on aika lentänyt ja vuosi on mennyt nopeasti ohi. Talvi tuntui pitkältä, mutta olon kohentuessa aika on tuntunut lentävän siivillä ja kesä sekä syksy on mennyt ohi nopeasti. Johan sitä on joulu, vaikka äsken vasta oli helteet. Mitä on jäänyt mieleen menneestä vuodesta?


(Maamerkki)
 

Leikkauksesta on nyt kulunut reilu vuosi. Muistutuksena leikkaus tehtiin 01.11.2013. Siinä siis poistettiin oikea rinta ja oikea kainalo tyhjennettiin ja sieltä poistettiin 30 imusolmuketta. Vuoden päästä haava on parantunut hyvin. Arpi punoittaa jonkun verran, mutta se on valitettavasti minulle ominaista. Rinta on jäänyt melko tunnuttomaksi ja kyllä, se on edelleen paikoin kipeä esim. venyessä ja liikkuessa. Kainalo on jonkun verran kipeä ja olen edelleen varonut oikeaa puolta esim. nukkuessa enkä oikein viitsisi lyödä oikeaa puolta. Imusolmukkeiden poiston takia oikeaan käteen on jäänyt melko pysyvä turvotus, jota hoidetaan lymfa hoidoilla ja kompressio hihoilla. Turvotuksesta johtuen kädessä on melko pysyvä kiputila etenkin ranteessa ja käsivarressa sekä kyynärpäässä. Olen verrannut tunnetta esim. jännetupin tulehdukseen ja käsivarren lihasten tulehdukseen. Kipu on nykyään melko pysyvää, mutta vaihtelee lämpötilan, rasituksen ja käden asennon mukaan. Minusta myös tuntuu, että kädessä on ns. vanhuustautia, eli ns. luita kolottaa kylmällä tai sateella. Mene ja tiedä. Leikkauksesta johtuen myös olkapää työntyi eteenpäin ja siinä on valitettavasti myös kipua. Tämä on ollut jo vanha vaiva, olkapääkivut ovat olleet jo pitkään minulle riesana.

(Herätys)

Leikkauksen jälkeen minulle tuli kainalon ja selän paikkeille rasva/neste kertymä, hiukan ns. koirankorvan tapainen. Se vaivasikin pitkään. Vihdoin vuoden jälkeen alkuperäisestä leikkauksesta se poistettiin. Leikkaus tapahtui paikallispuudutuksessa minun pyynnöstä ja kesti n. 20 minuuttia ja tapahtui päiväkirurgiassa. Edelleen oikea puoli yläkehosta tuntuu hiukan turvonneelta verrattuna vasempaan puoleen, mutta tämä on todennäköisesti imunesteen huonosta kierrosta johtuvaa sekä "luonnollista" eripuolisuutta. Kuitenkin patin/koirankorvan poisto on helpottanut liikkumista ja käsi sekä olkapää tuntuvat olevan paljon luonnollisemmassa asennossa. Kolme viikkoa leikkauksen jälkeen haava on parantumaan päin ja liikkuminen on vapaampaa. Kovia venytyksiä tai treenejä en ole tehnyt, samoin lymfahoito on ollut tauolla kunnes arpi on kokonaan parantunut.



Asia mikä minua kaikkein eniten häiritsee on lymfaturvotus. Ymmärrän, että naisia varmasti suurimmaksi osaksi pelottaa rinnan poisto ns. ulkonäkösyistä ja se on ymmärrettävää. Miehen näkökulmasta se ei välttämättä ole niin pelottavaa. Ei uuden arven ja nännin poisto, sekä mennyt symmetria mitään mukavaa ole. Ei sitä kehtaa nyt joka paikassa esittää, mutta esim. uimarannalla on oltava vaan rohkeana. Ja minulla on arpia entisestään, joten ei se ole niin pelottavaa. Toki esim. läheisillä ihmisillä voi olla vaikeaa etenkin aluksi suhtautua muuttuneeseen ulkonäköön, kun arpi kuitenkin muistuttaa sairaudesta. Samoin tietysti intiimi tilanteissa voi sattua kaikennäköistä, jos joudut selittämään mitä on tapahtunut ja miten kumppani suhtautuu ulkonäköösi. Mutta muistaakseni eräässä artikkelissa oli hyvä neuvo. Jos joku ihminen on sen verran sinusta kiinnostunut, että olet intiimi tilanteessa hänen kanssaan, niin todennäköisesti hän ei tässä vaiheessa enää kiinnostu pienistä kauneus virheistä. (jos haluaa arven laskea "pieneksi" kauneusvirheeksi"). Oma neuvo olkaa avoimia, sanokaa jos teitä muuttunut ulkonäkö pelottaa ja mitä kumppani on siitä mieltä. Näin kellään ei tule ikävää tunnetta. Miehenä olen tästä selviytynyt treeneillä. Vaikka en voi enää tehdä "kovia" treenejä niin jo kevyillä rintaliikkeillä leikatun puolen rintalihas on kasvanut isommaksi mitä terveen puolen. Tämä johtuu poistetusta lihaskalvosta. Näin symmetria on jonkun verran parantunut. Koskaan ei sitä samanlaiseksi saa, mutta kunhan vaatteet istuvat hyvin niin kaikki on ok.

(Aurinko ja rakastavaiset)
 
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, lymfaturvotus. Mielestäni sille annetaan liian vähän tärkeyttä. Jos se on tullakseen, se on käytännössä elinikäinen vaiva, joka saattaa tuottaa päänvaivaa arkielämässä. En viitsi enää kaikkia asioita käydä läpi, sillä olen jo niistä aikaisemmissa kirjoituksissa maininnut. Kuitenkin lyhyesti, turvotuksen sattuessa raskaita taakkoja, korkeita lämpötiloja ja kaikkia ylimääräisiä vammoja ja traumoja on vältettävä. Mainitut asiat pahentavat entisestään turvotusta. Esimerkkinä lento matkustus. Kokemuksesta voin sanoa, että se on epämukavaa. Monille se on epämukavaa terveenä, mutta lymfaturvotuksen kanssa se on vielä epämukavampaa. Itsellä jo 4 tunnin lennon jälkeen käsi oli melkoisen kipeä ja esim. koneessa aterioiminen oli jopa kivuliasta, sillä en vain saanut kättä pidettyä "pöydän" päällä. Oletan tämän johtuneen huonosta istuma asennosta, jolloin käsi rupesi puutumaan ja kipeytyi. Pitkiä, 10 tunnin lentomatkoja kannattaa siis harkita, jos siis tykkää matkustaa. Muistutan kuitenkin, että älkää missään nimessä kuitenkaan rajoittako itseänne tämän takia. Käyttäkää hihaa, nostakaa lentokoneessa käsi ylös, liikkukaa. Matkustusta ei kannata tämän takia jättää pois, päinvastoin. Jos olet selviytynyt syövästä, niin tee ja näe maailmaa. Mitään järkeä ei ole haaskata aikaa istumalla kotona. Sen takia ei kannata selviytyä!

(Kuva jos haluatte)


Syövän yhteydessä keskustellaan paljon henkisestä jaksamisesta ja selviytymiskeinoista. Usein kuulee, kuinka syöpään sairastunut henkilö kärsii masennuksesta ja usein tämä masennus iskee ns. jälkeenpäin, hoitojen loputtua ja elämän ottaessa uuden suunnan. Eräs ihminen kirjoitti, kuinka 40 vuoden iässä sairastuttuaan 2 kertaa syöpään se oli henkisesti raskasta ja ajoi masennukseen ja laittoi miettimään elämää: kuinka 40 vuotiaana voi sairastua syöpään 2 kertaa? Itse olen sairastunut nyt 2 kertaa syöpään 26 vuoteen mennessä. Olen jaksanut mennä eteenpäin! Vinkkejä jaksamiseen on vaikea antaa, vielä vaikeampaa nuorelle henkilölle. Voin vain puhua omasta puolesta, koska mielestäni kaikki nämä väkinäiset "kyllä se siitä voivottelut ym. keskity tulevaisuuteen" eivät kaikille toimi. Tekopirteys ei kaikkia miellytä. Omia selviytymiskeinoja ovat olleet realistinen elämään suhtautuminen ja päättäväisyys. Ensinäkin, kun olet jo kärsinyt terveysvaivoista niin jossain määrin ymmärrät, että koskaan ei tiedä mitä voi sattua.  Terveyttä ei voi pitää itsestään selvyytenä! Toinen on päättäväisyys. Tiettyissä asioissa sitä voi olla itsepäinen kuin aasi ja sanonta "mennä läpi vaikka harmaan kiven" voi pitää paikkaansa. Onneksi sain tällaisen suhtautumisen syöpään. Olisipa samanlainen päättäväisyys eräissä muissa asioissa. Olen realisti, ymmärrän, että syöpä voi uusiutua. Koskaan ei tiedä mitä voi sattua. Mutta sen ei pitäisi estää elämästä. Kukaan meistä ei tiedä kuinka paljon aikaa meillä on, sairastuisitpa syöpään tai et! Elämä on lyhyt, aika kannattaa käyttää tärkeisiin asioihin ja läheisten ihmisten kanssa vietettyyn aikaan. Elämä on tässä hetkessä, huominen on vain unelmia!

(Kaipaus)

Muistakaa myös olla tarkkana hoitojen suhteen. Pyytäkää ja jopa vaatikaa itsellenne sopivia hoitoja, testejä ja mielipiteitä. Sairas tuntee oman kehonsa ja vaivansa. Niistä pitää puhua ja kysellä ja etsiä vastauksia. Lääkärit ovat ihmisiä ja erehdyksiä tapahtuu. Minua harmittaa lukea uutisia, kuinka joku ei saanut tarvittavaa hoitoa vain sairaalan henkilökunnan arvioinnin takia. Tämä koskee kaiken ikäisiä, terveitä ja sairaita. Olkaa tarkkana!

Koska olen nyt ns. "syövästä terve" ja omat ongelmat johtuvat nyt leikkauksesta ja imusolmukkeiden poistosta johtuvasta lymfaturvotuksesta, olen päättänyt lopettaa blogin kirjoittamisen. Kirjoittamis tahtini ei ole ollut päätä huimaavaa ja nyky tilanteesta kirjoittaminen on melko turhaa, sillä kunto ei tästä paljoa muutu ja niin kuin sanoin, lähitulevaisuuden ongelmat ja vaivat johtuvat turvotuksesta ja käden ja oikean yläkehon vaivoista. Niistä on melko turha puhua, sillä tilanne on mikä on, eli blogikirjoitukset olisivat käytännössä yhtä ja samaa.

(Nouse urheana)

Olen pyöritellyt ajatusta jatkaakseni bloggausta kenties valokuvauksesta, joka on noussut itsellä tärkeäksi harrastukseksi ja kenties asiaksi, josta tulevaisuudessa voisin tehdä jopa ammatin jossain muodossa. Jos siis päätän bloggailla, laitan linkin tänne, jolloin mahdolliset halukkaat, jotka ovat tätä kautta "tutustuneet" minuun voivat tulevaisuudessakin seurailla puuhiani. Sitä ennen kuitenkin minua voi varmaan jatkaa seuraamasta etenkin Instagrammin ja Twitterin kautta, jonne ahkerasti laittelen valokuviani. Tähän blogiin teen varmaan jonkun kirjoituksen ensi vuoden puolella, jos ja kun on taas tilanteessa tapahtunut muutoksia ja kuinka olen pärjännyt turvotuksen kanssa ja jos on jotain uusia kikkoja ja hoitoja mistä olisi muille kohtalotovereille apua. Kysymyksiä ja kuulumisia saa edelleen lähettää, vastailen kyllä niihin. Näin väliaikaisesti kuitenkin kiitos kaikille lukijoille, seuraajille ja kysymyksiä ja viestejä lähettäneille! Onnea ja menestystä!


Tämä on ollut 27 vuotiaan nuoren miehen kertomus sairastumisesta rintasyöpään ja selviytymisestä kahdesta syövästä 27 ikävuoteen mennessä. Mitä tunteita ja ajatuksia tämä sairaus on herättänyt ja mitä niksejä on tullut vastaan selviytyessä rintasyövän tuomissa haasteissa sekä rintasyövän ennakkoluulojen murtamisessa.