Kuulumisia

Piti julkistaa hieman pidempi blogi, mutta selkä, niska ja hartiakivut ovat varsin tehokkaasti syöneet kirjoitusinnon, joten hieman suppeampi blogi tänään kuulumisista. Ensi kerralla taas hieman pohdiskelevampaa tekstiä.

 

Nyt siis leikkauksesta jo kulunut pian 4 viikkoa. Olo on jatkanut hitaasti kohenemista. Punktiossa ja fysioterapeutin juttusilla tullut käytyä nyt n. kerran viikossa. Kudosnesteen eritys rinnan alueella selvästi vähentynyt, viiden päivän aikana sitä oli tullut 70 ml, kun alkujaan sitä tuli 100ml päivässä! Myös käden liikkuvuus on parantunut koko ajan. Sain myös fysioterapeutilta kehua, kyllä minusta vielä jotenkin toimiva saadaan. Säryt edelleen jatkuneet, vaikka turvotus onkin hieman laskenut lisää. Sama veto hauiksessa, sekä yleinen särky kädessä tuntuvat jo melko rutiinilta. Fysioterapiassa käynti saa kyllä lymfa nesteet hyvin "kiertämään", tosin sattuu kyllä melkoisesti. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka käsi oikein rusahteli sitä hierottaessa. Hyvä, lymfa neste etsii siis uusia kulkureittejä. Särkylääkkeitä syönyt aamuin ja illoin, eli vähän! En ole sinut niiden kanssa. Omasta mielestä paras keino on tehdä annettuja liikkuvuus/venyvyys harjoituksia, joita esittelin blogin alussa. Ne ovat tuntuneet kaikkien parhaimmalta avulta ja nyt niistä on jopa oppinut nauttimaan, kun saa hyvin venytettyä ja aukaistua rinnan ja hartian. Jatkan tunnollisesti niiden tekoa.

Huonona asiana mainitsen selkä, niska ja hartia kivun. Johtuuko sitten huonosta nukkuma asennosta, kyyryssä istumisesta vai huonosta asennosta, kun rinta tahtoo painua kasaan ja hartiat tulla eteen arven kiristyksen takia? Ne hartiat, muistakaa pitää hartiat takana ja lapaluut vedettynä yhteen, ryhti suorana! Nukkuminenkin tietysti ikävää, kun suurimman osan ajasta joutuu olemaan selällä, tai varovaisesti terveellä kyljellä. Näihin liittyvänä olen nyt kokeillut lattialla makaamista, noin 20 minuuttia kerralla. Tuntuisi suoristavan selän melko hyvin. Kovaa treenatessa, kun oli selkäkipua, niin tein tätä myös. Kaikkein parasta olisi tietysti hierojalla käynti tai "putkirullaus" (googlettakaa), mutta vielä ei näitä voi käyttää, sen verran hauras olen.

Ne keitä kiinnostaa hieman lääketieteellisempi asia, niin tulokset olen saanut käsiini. Syöpä oli siis Duktaalinen Karsinooma. 70% rintasyövistä on tätä. Eli ei mitään poikkeavaa. Kokoa oli n. 2,5cmx2,5cm. Ei mitään ihmeellistä, eli ei ole eroa onko mies vai nainen, rintasyöpä on samanlainen! Kainalon imusolmukkeista kolmessa oli jo syöpää. Sen takia siis oli suoritettu kainalon tyhjennys ja imusolmukkeiden poisto.

Aion erikseen kirjoittaa tulevaisuudessa hieman tarkemmin ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeistä aikaa käyttäen enemmän lääkennällisiä termejä ja selostaen enemmän vaiheita, jotta ei jäisi epäselvyyttä miten tarkalleen pääsin taudin jäljille ja miten sitä on hoidettu, jos nyt joku sairastunut mies ihmettelee, kuinka asia etenee. Ja ensi kerralla siis pohdiskelevampaa asiaa...

(Jopa myrsky voi tuoda jotain kaunista esille)

 



Lukekaa, kommentoikaa ja jakakaa. Kiitos!

Motivaatiota

Varoitus! Blogi sisältää materiaalia, joka voi olla haitallista lukijoille! Harkinnan käyttö suositeltavaa!

"Motivation is something that is within, and sometimes we see things in the outside world that refocus our thinking and help to fix our thoughts on something that is important to us" -Kai L. Greene

Heti alkuun erityismaininta David Jayn The SCAR Project valokuville rintasyövästä selvinneistä naisista. "Rinnan tai rintojen poistaminen vaikuttaa koko naisen identiteettiin, seksuaalisuuteen, omakuvaan, feminiinisyyteen. Projektin tarkoitus on lisätä tietoa rintasyövästä ja rohkaista syövästä selvinneitä naisia löytämään jälleen oman kehonsa kauneus ja ainutlaatuisuus – arvista huolimatta." Rohkeita naisia ja rohkeita kuvia, myös nuorista naisista! Katsokaa omalla vastuulla, kuvat eivät ehkä sovi lapsille tai herkästi järkyttyville!
Rintasyövän arvet – Valokuvaaja David Jay näyttää syövästä selvinneiden naisten kauneuden (Vivas.fi) 
The SCAR Project blogi englannin kieltä taitaville. Löytyy muuten linkki miehen pitämään blogiin rintasyövästä! thescarprojectblog

The SCAR Project Facebookissa Lisää kuvia ja tietoa, tykätkää!

 
Kuinka jaksaa syövän kanssa? Kun sairastuu tuntee elämän pettävän. Sairaus määrittää elämääsi enemmän ja enemmän. Joudut kohtaamaan oman kuolevaisuuden. Paniikki, masennus, pelko... Selviytyminen voi tuntua vaikealta, jopa mahdottomalta.

Ei huijata ketään, syöpä on tappava tauti! Hoidot kehittyvät ja ennusteet paranevat, mutta se on vakavaa jokaisessa muodossa. Onko rintasyöpä pahempi kuin munuaissyöpä, keuhkosyöpä? En osaa sanoa. Sen voin sanoa, että mikään syöpä ei ole hyvä tai hauska asia! Leikkaukset, kivut, lääkkeet ja rankat hoidot. Kyyneleet ja itkukohtaukset. Lääkäri käynnit ja läheisten suru ja kyyneleet. Se on realiteetti mikä kuuluu syöpään, valitettavasti! Siitä voi selvitä! Kannattaa muistaa, ette ole ainoat sairastuneet. Meitä on useita. Kaikilla tarina ei päädy onnellisesti, mutta se ei tarkoita, etteikö pitäisi taistella. Jos tuntuu ettei löydä tukea tai voimia läheltä, niin muistakaa, ette ole yksin. Netistä löytää nykyään tukea, tarinoita ja kokemuksia sekä motivaatiota. Kyllä, luit oikein, motivaatiota jatkaa taistelua. Jo ennen nykyistä sairautta ajattelin sairaita ihmisiä, jotka jatkavat elämäänsä ja taistelua kolhuista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Sitä oppii, että elämässä voi sattua kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoa. Kenties omat asiat eivät olekkaan niin huonosti mitä luulee? En yritä sanoa, että jokaisen sairastuneen pitäisi nyt iloita ja vähätellä omaa tilannetta! Yritän vain tuoda esille muita kohtalontovereita, joita maailma on kolhinut ja jotka jatkavat taistelua ja antavat motivaatiota meille muille! Tarinoita löytyy ympäri maailmaa, erilaisilta ihmisiltä, erilaisista tilanteista. Yksi yhdistävä tekijä on halu taistella ja voittaa vastoinkäymiset!

"Life is full of surprises. You never know what is going to hit you. It will be either your finances, your health or your relationship, for some it can be all three.Take the punch with a smile and keep pushing" -Kris Dim

Tämä henkilö ei varmasti kaikille sovi, itse törmäsin hänen tarinaansa jo ennenkuin sairastuin. Kris Dim, IFBB Pro. Ammatti kehonrakentaja. Sydänkohtaus ja sen jälkeisessä sydän leikkauksessa halvaantuminen vyötäröstä alaspäin. 0,3% mahdollisuus uudestaan kävelemisestä! Nyt hän kuitenkin kävelee avun kanssa ja käy rankassa fysioterapiassa ajatuksena kyky liikkua entistä paremmin.
OfficialKrisDim Facebook

Häneen törmäsin vahingossa toisella sivulla. Pekka Hyysalo, 21 vuotias nuori mies, joka sai aivovamman loukkaannuttuaan onnettomuudessa. Hän on opetellut melkein kaiken uudestaan. Katsokaa dokumentti ja ihailkaa hänen lannistomattomuuttaan.
Pekka Hyysalo FightBack mini dokumentti

Marja Aarnipuro. Apu lehden päätoimittaja. Sairastanut rintasyövän, parantunut ja jakanut tarinansa ja kirjoittanut siitä kirjan. Suosittelen kaikille tutustua hänen kirjaansa tai ainakin blogiin. Erittäin tarkkaa kuvausta ja tietoa rintasyövästä. Hänen kirjansa on auttanut ja opastanut minua ja läheisiäni.
Marja Aarnipuro blogi
Rintasyöpävuosi

Sekä tietysti kaikki jotka ovat täällä kommentoineet ja kertoneet tarinansa ja kokemuksensa. Kiitos teille! Nämä edelliset henkilöt eivät ole kuin muutama minua kiinnostava henkilö, jotka halusin tuoda esimerkkinä teille.

Oma olo jatkaa paranemista, hitaasti. Käsi edelleen turvonnut ja kipeä. Kun käden suoristaa tuntuu epämukavaa vetoa hauiksessa. Oikea puoli yläkehosta on muutenkin turvoksissa, tosin päivä päivältä se vähenee. Rinta ei juuri ollenkaan kipeä. Ainoastaan kun nostaa käden ylös niin rinnan alaosassa arven alla tuntuu vetoa. Se kyllä poistuu ajan kanssa ja kunhan muistaa tehdä harjoitteita. Oma oppiminen on myös suojata kättä turhilta kolhuilta ja naarmuilta. Suosittelen muuten jonkun voiteen hankkimista ja käden rasvaamista, jottei se kuivu ja iho pääse lohkeilemaan.

Punktiossa edelleen käynyt, käyntien välillä 3-4 päivää. Kudosnestettä kertynyt tuona välisenä aikana 70ml tasoa. Myös ensimmäinen käynti fysioterapiassa tehty. Noudattakaa ohjetta ja ottakaa kipulääkkeitä ennen käyntiä. Minulla ainakin teki kipeää, kun kättä ruvettiin vääntämään ja hieromaan. Hikeä rupesi tulemaan! Tosin tuntuu, että tuon jälkeen liikkuvuus ja venyvyys parani ja harjoitteet uskaltaa tehdä melkein täydellä liikeradalla vaikkakin hiukan vielä kiristää ja tekee kipeää. Tosin kipu tuntuu poistuvan, kunhan malttaa tehdä kaikki sarjat, lähteekö sitten kerääntynyt neste liikkeelle vai mikä? Kättähän ei pitäisi roikottaa kuin kuollutta painoa vaan yrittää pitää sitä koholla ja liikkeessä, tietysti suositusten rajoissa. Kudosnesteen loputtua tulee tod. näköisesti kompressio hiha/sukka. Tuon avulla+vähentyneen kivun ja parantuneen haavan jälkeen toivottavasti pääsisi jo salille edes hiukan kuntouttamaan itseään.

Arpi paranee hyvin ja on melko siisti. Ja sitä rupeaa tottumaan yhä enemmän uuteen peilikuvaan. Tässä oli kommenteissa puhetta kuinka vaikeita intiimialueiden arvet voivat olla ja kuinka selviytyä erilaisissa tilanteissa, joissa ollaan yhdessä toisen ihmisen kanssa. Tämä on oma mielipide ja kokemus, joka koskee yleisesti arpia, eikä välttämättä sovi rintasyövästä kärsiville naisille, tosin toivon heidänkin olevan rohkeita!

Arpia löytyy muutama kappale jo ennestään, niin olen aina sanonut, että olen sairastanut syövän ja siitä jäänyt "muistoja". Niin aion tehdä jatkossakin, tosin nyt on kaksi eri syöpää ja yksi arpi lisää, mutta ei niitä voi piilottaakkaan, eikä selityksessä mene pitkään, joten sillä mennään. Ja jos olet esim. seurustellut ihmisen kanssa pidempään ilman intiimiä kanssakäymistä, niin kenties asia on jo tullut puheeksi ja henkilö tietää, että muutama elämän jälki löytyy kehosta? Ja arpia tulee muustakin kuin syövästä ja niitä löytyy nykyään monilta ihmisiltä. Ja luottakaa, että jos asiat menevät intiimiin kanssakäymiseen, niin ei tämä toinen ihminen varmaankaan siinä pisteessä hirveästi enää säikähdä muutamaa arpea!

Kommentoikaa, jakakaa ja kannustakaa läheisiänne jaksamaan!
 

Läheiset ja ei niin läheiset

Seuraavat mielipiteet ovat omia, eivätkä edusta Suomen Syöpäliiton, lääkärien tai ammatti psykiatrien mielipiteitä!

Taas kerran kiitokset kaikille kommenteista ja osallisestumista!
Muutama sana minusta. Jos joku ihmettelee tyyliäni, niin olen lapsena sairastanut erään toisen syövän, jonka takia suhtautuminen sairastumiseen voi olla erilainen kuin ensimmäistä kertaa sairastuvalle. Haluan kirjoittaa mahdollisimman suoraan ja realistisesti ilman kierto ilmauksia. Suorat sanat!

Päivän aiheeseen, joka on ihmiset, perhe, ystävät ja tuki. Tämähän koskettaa niin miehiä kuin naisia, nuoria ja vanhoja, meitä kaikki sairastuneita. Minua järkytti kommentti, jossa kerrottiin henkilöstä, joka salaili sairautta jopa perheeltä. Kyllä, syöpää hävetään, toisia enemmän ja toisia vähemmän. Se muuttaa minäkuvaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Jo itse sana syöpä on negatiivinen, mielikuva tulee kehon sisällä olevasta syöpäläisestä. Kuinka inhottavaa! Joku voi ajatella, että salaamalla totuuden suojelee läheisiään ja sairastuminen voi aiheuttaa jopa syyllisyyttä. Joiltain osin totta. Joku voi olla syystä tai toisesta yksinäinen, eikä kertomisesta tarvitse huolehtia ollenkaan. Kyllä, syöpää sairastetaan yksin. Mutta veikkaan, että läheisten tuen kanssa se on helpompaa. Ja fakta on, että jossain vaiheessa tarvitsee apua joltakin.

Keneltä tukea voi pyytää? Perheeltä, ystäviltä, työkavereita, vierailta ihmisiltä, vertaistuesta? Entäpä uskaltaako mies, joka sairastuu rintasyöpään kertoa siitä? Kuinka perhe kestää sen? Ystävät, pysyvätkö he tukena nyt kun arki määrittyy sairauden mukaan? Työkaverit, nauravatko he minulle, pitävätkö he minua miehenä, nyt kun sairastuin naisten syöpään? Kuinka käyn yleisissä tiloissa, kun kaikki tuijottavat? Mitä nuori nainen tuntee, kun minä kuva muuttuu hetkessä ja samalla nyky yhteiskunnan ulkonäkö paineet ovat entistä enemmän painamassa? Entäpä mahdollinen kumppani, kuinka hän kestää sairastumisen? Tunteeko mahdollinen tyttö/poika kaveri tai puoliso vetoa minuun? Olenko sama ihminen hänen silmissään? Voinko puhua hänen kanssaan? Entäpä uusien suhteiden luominen, kuinka uskallan toimia, kuinka voin olla kenenkään kanssa intiimisti ja esitellä kehoani ja tuntea nautintoa nyt kun tunnen olevani rikkinäinen, ruma, huono ihminen...

Suurin osa edellä mainituista peloista on omia ennakkoluuloja. Valitettavasti osa on myös totta. Ihmisiä on kaikenlaisia ja ennakkoluuloja on monenlaisia. Maailma on julma syöpään sairastunutta kohti. Ihmiset, joita luulet ystäviksi ja läheisiksi voivat paljastua olevansa jotain ihan muuta. Henkilö, jota pidit läheisenä onkin ollut kanssasi vain saadakseen hyödyn sinusta. Nyt kun olet sairas, eikä sinusta ole hyötyä vaan päinvastoin sinä tarvitset tukea ja apua niin tämä läheinen henkilö ei enää välitäkkään sinusta. Läheisten ihmisten tunteettomuus ja välinpitämättömyys ovat pahimpia. Jotkut eivät vain tiedä kuinka suhtautua sairastuneeseen ja sen takia he etääntyvät. Toisaalta henkilö, keneltä et ehkä odottanut tukea voi osoittaa suurta tukea, apua ja lohtua hädän hetkellä.

 

Toki myös vieraat ihmiset voivat olla erittäin loukkaavia. "Mitä syntiä tuokin on tehnyt kun sairastuu noin nuorena? Kuinka mies voi sairastua naisten syöpään? Varmaan ottaa niitä steroideja, kun kaikki kuntosalilla käyvät niitä ottavat, siitä sait!" Kommentti, joka aikoinaan järkytti minua liittyi valitettavasti syöpään menehtyneeseen kehonrakentajaan, ja tuli työ tutun suusta: "Sitä ne lääkkeet aiheuttaa, sai mitä tilasi!" Just, teki mieli nousta pystyyn ja lyödä kyseistä sankaria päin näköä. Kyllä, ei ne urheilijoiden lääkkeet edistä terveyttä, mutta ei tuollaista voi mennä sanomaan. Kenties, jos sanoja olisi tiennyt, että olen joskus sairastanut syövän, niin olisi jäänyt kyseinen kommentti vain aivopieruksi. Entäpä ulkonäkö paineet ja muiden suhtautuminen sinuun? Voin vain kuvitella miltä naisesta voi tuntua mennä uimarannalle ja olla katseiden alla. Vaikka ihmiset eivät edes tarkoita pahaa, niin kyllä se ahdistaa. Jopa niinkin arkinen asia kuin kaupassa käynti saattaa tuntua ahdistavalta. Tutustuminen uuteen ihmiseen ja suhteen aloittaminen voi olla mahdottomuus. Romanttiset ja intiimit hetket voivat olla kynnyskysymys. Kuvittele kuinka syöpään sairastunut ihminen riisutuu ja toinen vain tuijottaa arpiasi tai kenties vain lähtee pois, kun ei voi olla kanssasi ja tuntee inhotusta sinua kohtaan. Tosin ehkäpä et halua olla tälläisen ihmisen kanssa ja hän ei edes ansaitse sinua! Kehoitan kaikkia olemaan vahva ja keskittymään positiivisin asioihin, eikä tyhmiin ja tietämättömiin ihmisiin.  Helpommin sanottu kuin tehty!

"Kaupassa käydessäni keski ikäinen pariskunta tuijotti suu auki, kun jonotin kaljupäisenä kassajonossa. Katsahdin heihin ja kysyin suoraan: tunnemmeko jostain?  Kun sama möllötys jatkui, totesin että: BÖÖ, tältä näyttää kolmekymppinen syöpäpotilas. Kannattaa laittaa suut nopeasti kiinni, ettei kärpäset lennä sisään."  (tuntematon kirjoittaja julkaisusta nuoren syöpäpotilaan selviytymisopas, Suomen Syöpäpotilaan ry, Redifina 2012)

Perheeni ja läheiseni ovat olleet mukana alusta asti ja auttaneet parhaansa mukaan, kiitos heille! Sukulaisille joiden kanssa en ole läheinen en puhunut mitään. Tietysti huhut kiertävät, mutta en ole jaksanut kiinnostua kertomisesta. Muutamalle ystävälle olen kertonut tilanteestani, jotta eivät ihmettele. En ole kuitenkaan käynyt osoite kirjaa läpi ilmoittaen sairaudestani kaikille. Tosin sosiaalisessa mediassa muutaman päivityksen jälkeen osa ystävistä ovat tietoisia, ainakin he, jotka seuraavat päivityksiäni. Palaute ja viestit ovat olleet erittäin positiivisia.  Muutamalta henkilöltä en odottanut  yhteydenottoa ja heiltä tulikin paljon sympatiaa. Vaikka en ole kaikista sosiaalisin, niin kyllä lämmitti sydämessä. Töissä puhuin oman vuoron ihmisille. Aluksi ajattelin salata asian, muutin mieleni ja sen jälkeen olen avoimesti kertonut tilanteesta, jakanut tietoa ja varoittanut kuinka salakavalasti tauti voi iskeä. Tieto sairastumisesta tietysti levisi nopeasti, ei sitä voi salata, kun vähän väliä olet lääkärissä. Mutta olen saanut vain hyvää palautetta ja hyviä toivotuksia. Kukaan ei ole ihmetellyt, kuinka sairastuin miehenä naisten syöpään!

Muistutan vielä, että asioista kannattaa jutella suoraan. On päiviä, jolloin läheiset tuntuvat ärsyttävän. On päiviä, jolloin tuntuu, että ilman läheisten tukea ei jaksaisi. Joskus samat kysymykset "kuinka voit ja miten menee" ärsyttävät. Ei se syöpä tai olo päivässä parane, vaikka olisi hieman parempi päivä menossa. Mutta sairastuneen on joskus myönnettävä tarvitsevansa apua ja tukea. Uskalla siis pyytää ja vastaanottaa apua. Tämä koskee niin henkistä kuin fyysistä apua arkipäiväisissä tilanteissa ja asioiden järjestelyssä. Joskus jopa apu arkipäiväisissä asioissa voi tuntua paremmalta kuin henkinen apu!

Läheiset, jos ette tiedä, miten auttaa, niin jo se että on vierellä riittää pitkälle! Ja helvetti, kysykää ja ennen kaikkea puhukaa, ette tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja saatteko siihen enää mahdollisuutta myöhemmin!

Päivittelyä minun tilanteesta. Dreeni otettiin pois reilu viikko leikkauksen jälkeen. Helpotti liikkumista, tosin nyt kerääntyvä kudosneste täytyy poistaa punktiolla. Ei tunnu miltään, tosin olen kuullut, että jotkut eivät pysty katsomaan, samalla lailla kuin ei pysty katsomaan verikokeen ottoa.  Silloin tietysti kannattaa katso muualle. Rinta ei ole ollut kipeä, mitä nyt hieman arpea kiristänyt. Arpeen olen jo pikku hiljaa tottunut, eihän se ole kuin yksi arpi lisää muiden joukossa. Enemmän minua on vaivannut kädessä, olkapäässä ja kainalon alla esiintyvä turvotus, joka häiritsee ja esimerkiksi edellisessä blogissa esitetty liikesarja tekee kipeää ja tuntuu, että käden liikematkat vain pienenee. Kädessä esiintynyt vaihtelevasti polttelua, välillä tuntunut kihelmöintiä. Kainalon alla oleva turvotus häiritsee, että esim. nukkua joutuu selällä tai varovaisesti terveellä kyljellä. Kyseessä on jonkinlainen tulehdus rasvakudoksen, tosin ymmärtänyt, että se on kestänyt poikkeuksellisen kauan, leikkauksesta kun on pian kulunut pari viikkoa. Vielä ei kuitenkaan tehdä mitään. Antibiootteja menee vielä muutama päivä, samoin veren hyytymistä estävää lääkettä. Särkylääkkeitä olen ottanut ennen nukkumaan menoa, tosin sain suosituksen nauttia niitä ja mieluummin sitten rohkeammin tehdä liikkuvuus harjoitteita.

Ulkona olen käynyt säännöllisesti. Ensimmäisellä kerralla, neljäntenä päivänä leikkauksesta tunsin olevani väsynyt ja lenkki mitä tein ennen palauttavana tuntui nyt tupla matkalta. Siitä kuitenkin nautti, kun vihdoin pääsi ulos. Nyt olen käynyt joka päivä lenkillä ja olen yrittänyt liikkua niin paljon kuin jaksan. Pukeutuminen on edelleen hiukan hankalaa turvotuksen takia, mutta minkäs voit. Samoin esim. auton oven aukaiseminen voi tuottaa hankaluutta, vieläpä jos auto seisoo ylämäkeen. Näillä kuitenkin mennään. Ei kannata valittaa, sentään kaikki kuitenkin toimii. Kaikkea voi sattua!

Lukekaa, kommentoikaa jakakaa ja pitäkää huoli itsestänne!

PS. Kevennyksenä, tässä on ala asteella tekemäni rasia. Nyky tilanteessa voin samaistua siihen: Rujo, hiukan kärsinyt ja epäsymmetrinen, mutta hyvin palveleva ja kestävä :)

 

Jatkuu...

Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille. Hyvä tietää, että en ole yksin näiden ajatusten kanssa. Sen verran näistä blogin syistä vielä, niin yhdyn täysin mitä kommenteissa on sanottu. Rintasyöpä tahtoo olla salattu syöpä, niin naisten kuin miesten osalta. Sitä jopa kenties vähätellään, eihän se vakavaa ole, kun ei elimiä tarvitse poistaa, kyhmy pois ja olet terve. Harvoin puhutaan imusolmukkeiden poistosta ja siitä aiheutuvasta harmista elämässä. Itsekkin sorruin tälläiseen ajatteluun nuoruuden sairastelun takia, en ajatellut tämän olevan kovin vakavaa. Voi kuinka väärässä olinkaan. Onneksi julkisuudessa on esiintynyt naisia, jotka ovat rohkeasti tuoneet asiaa esille. Ehkä viimeisempänä esimerkkinä Angelina Jolie, joka poistatti rintansa syövän pelossa. Miehillä esikuvia ei ole. Tautia pidetään vanhempien naisten tautina ja sitä hävetään. Nuorista puhutaan vähän, vaikka nuorten sairastuneiden määrä on lisääntynyt, valitettavasti!

Ymmärrän toki syitä häpeämiseen ja salaamiseen. Nainen, joka sairastuu rintasyöpään pelkää menettävänsä naiseutensa. Onneksi tekniikka on kehittynyt ja korjausleikkaukset ovat hyviä. Nuori nainen, jolla on ulkonäköpaineita varmasti tuntee pelkoa, miltä tulee näyttämään. Yhteiskunta arvostelee herkästi ulkonäön mukaan. No miten mies? Tunteeko mies kenties miehuuden uhattavan, kun sairastuu "naisten" syöpään? Mutta auttaako salailu mitään, eikö näistä asioista pitäisi puhua, jotta saataisiin tietoa ja ymmärrystä? Nämä ovat vain minun ajatuksia ja voin toki olla väärässä. Tämän kuvan olen kuitenkin saanut.

Sen tarkemmin hoitoja en vielä rupea kuvailemaan, siitä hiukan myöhemmin. Sen verran kuitenkin, että sama hoito niin miehille, kuin naisille. Leikkaus + mahdollinen sädehoito ja lääkehoito. Jokainen ihminen ja syöpä on erilainen ja hoidot yritetään räätälöidä vakavuuden ja ihmisen mukaan.

Muutamia asioita käytännöstä, nyt kun leikkauksesta mennyt viikko. Ei huolta, leikatun puolen käsi kyllä toimii ja voimat ovat melko ennallaan, näin luulisin. Tätä ei oikein pääse kokeilemaan, sillä rajoituksena on nostamisessa 3kg, eikä punnerruksia kannata yrittää. Mutta muuten kevyttä liikuntaa ja kädellä  toimimista suositellaan. Jäykkyyttä kyllä on ja tuore haava kiristää.  Ryhti on pidettävä hyvänä ja kaksi kertaa päivässä tehdään oheinen harjoite 5 kertaa läpi.  Näin estetään "jäätyminen" ja haava ei painu kasaan.  Toivottavasti pysytte kärryillä.

Minä en ole kovin notkea luonnostaan ja kyseinen harjoite tuntui aluksi ikävältä. Fysioterapeuttikin sanoi, että salilla käyty, kun meinaa olla ns. gorilla näköä ja hartiat kääntyy eteenpäin. No liikkeisiin kuitenkin tottuu nopeasti, ja toisena viikkona se jopa helpottaa oloa ns. venyttelyä. Olen joskus vastaavilla liikkeillä lämmitellyt kuntosalilla. Kipua on esiintynyt, tuntemuksia voisi kuvailla polttaviksi ja kädessä esiintyy tunnottomuutta sekä vetoa. Uskon näiden johtuvan imusolmukkeiden poistosta. Ne tulevat kaikille, sillä vaikka usein esitetään, että operaatio ei ole kovin iso tai hankala, niin kyllä siitä omat harmit tulee. Kipulääkkeitä otan mahdollisimman vähän, pääsääntöisesti öisin. Kevyellä kävelylenkillä olen käynyt, vaikkakin vaatteiden pukeminen aiheuttaa pientä päänvaivaa. Ei huolta, siitä kyllä selviytyy. Toki myös muut arkiset asiat ovat hankalia kuten esim. kahvipurkin ottaminen hyllyltä kipeällä kädellä, suihkussa käynti ja anteeksi suora puheeni, mutta pytyllä käynti. Näistä ei koskaan puhuta. Mutta näistä kyllä selviytyy, ei kannata vaipua masennukseen. Olisinpa vain ollut tietoinen, niin olisin harjoitellut vasemman käden käyttöä enemmän. Mutta edelleenkin molempaa kättä pitää käyttää vaikka kipua esiintyy. Ottaa vaikka kipulääkkeen, vaikka ne eivät terveellisiä ole. Kaikki kuitenkin rajoissa, maalaisjärkeä käyttäen. Ja nämä eivät ole virallisia ohjeita,  toivottavasti kukaan sairas ei käytä näitä, vaan kuuntelee mitä lääkäri sanoo.

Sen verran vielä,  että arkista toimintaa hankaloittaa haavaan laitettava dreeni, jota saa pitää noin viikon. Tämä siksi, jotta leikattavalle alueelle ei pääsisi kerääntymään kudosnestettä. Nesteen voi käydä poistamassa punktiolla. Googlettakaa. Voi joutua käymään useita kertoja. Ei huolta, ei satu. Ikävä asia,  luulin, että dreeniä ei joudu pitämään kuin muutaman päivän. Siihen kuitenkin tottuu ja se kulkee loppuen lopuksi mukana jopa huomaamatta.

Vielä muutama sana ulkonäöstä. Kyllä se jopa miestä järkyttää! Ensimmäiset kerrat peilin edessä eivät kovin mukavalta tuntuneet. Voin kuvitella, miten naisesta, vieläpä nuoresta tuntuu. Nykymaailman ulkonäkö paineet ovat harmillinen asia. Tiedän, että tuskin se lohduttaa, mutta itse yritän ajatella, että huonomminkin voisi käydä. Kehon toimintakyky kuitenkin säilyy!

Kommentoikaa, kysykää, jakakaa. Ja älkää ottako terveyttä itsestäänselvyytenä! Olkaa tarkkana!

PS. Masentava maisema, ei paljon houkuta ulos...

Esittelyä

Olen 26 vuotias mies. Työssäkäyvä, harrastuksena kuntosali ja ns. terveellinen fitness  elämäntapa. En juo enkä polta. Olen sairastunut rintasyöpään ja haluan jakaa tietoani ja kokemuksiani niin miesten kuin naisten kanssa.

Kevät talvella laskin käsipainon kömpelösti oikean rinnan päälle ja huomasin siinä olevan kyhmy. No eihän se voi olla vakavaa, kolhu vain. Muutaman kuukauden päästä mainitsin tämän lääkärille, joka lähetti UÄ tutkimukseen. Jotain siellä näkyi ja suosituksena biopsia ja kyhmyn poisto. Ajattelin kyseessä olevan sisäänkasvanut arpikudos vanhoista leikkauksista, eikä mitään sen vakavampaa ja se hoituu päiväkirurgialla. Yksityis kirurgin juttusille, joka kuitenkin lähetti sairaalaan leikkausta varten. Tässä vaiheessa oltiin jo kesän puolivälissä. Sairaalan lääkäri ehdotti biopsian ottamista. Olin lähdössä lomille, joten siirsin biopsiaa muutamalla viikolla loman jälkeen otettavaksi. Biopsian jälkeen tulikin sitten tuomio, rintasyöpä! Tätä ennen ei ollut mitään puhetta, enkä edes ajatellut kyseessä olevan syöpä, sehän on miehillä niin harvinaista? Itse olin siitä kuullut vain Muodon Vuoksi lääkäri sarjassa. Elettiin jo syyskuuta, eli n. puoli vuotta oli jo mennyt jahkailuun. Sopivaa hoitoa etsimään ja hieman onnella pääsin Suomen johtavaan rintarauhaskirurgian osastolle Helsinkiin.

29.10 olin leikattu ja valitettavasti oikean rinnan lisäksi myös oikea kainalo jouduttiin tyhjentämään ja imusolmukkeet poistamaan. Syöpäsolut olivat jo levinneet sinne. Oliko minun aikailuni kenties johtanut tähän? Jos olisin ottanut tämän vakavammin, olisiko imosolmukkeet säästyneet? 31.10 pääsin kotiin.

Miksi sitten tämä blogi? Miehillä rintasyöpä on harvinainen, parikymmentä tapausta vuodessa. Nuorilla tämä syöpä on myös harvinainen, mutta valitettavasti kasvussa. Nuorilla miehillä olematonta! Tietoa kyllä löytyy netistä, mutta käytännön kokemuksia valitettavan vähän. Miesten kokemuksia ei löydy! Minua ovat askarruttaneet sellaiset kysymykset, kuten miltä näytän, miten pärjään arjessa, tuntemukset ja kivut, kuinka palata työelämään ja kuinka aloittaa rakkaan liikunta harrastuksen imusolmukkeiden poiston jälkeen? Uskon, että monia nuoria sairastuneita nämä asiat askarruttavat. Yritän kertoa niistä mahdollisimman avonaisesti ja tavallisen ihmisen termeillä. Kerron niin päivittäisestä elämästä, kuten myös tulevaisuuden kuntoutus ja liikunta asioista. Kirjoitusvirheitä tulee ja blogi ei varmasti ole kaunein, mutta koetetaan kehittää sitäkin. Kommentoikaa, kysykää ja antakaa vinkkejä. Palaamisiin.